Pinnallinen ihminen

Käytiin Margaritan kanssa kattomas vähän Timo Pientä Huijausta. Uniikki kyl varasti shown aika totaalisesti. Mut hauskaa oli. Nyt on pieni darra, mut ihan jees, alkoholistilla oliki jo ikävä tätä oloa. :) Otettiin antamiselle. Ja annettiin ottamiselle.

Ajattelin krapuloissani vähän omaa pinnallisuuttani. En pidä itseäni erityisen pinnallisena muiden ihmisten suhteen. En kuitenkaan väitä etteikö ulkonäkö vaikuttaisi mitään, sen perusteellahan me tuntematonta ihmistä ensimmäiseksi arvioidaan. Suhtaudun kuitenkin aika vapaamielisesti erilaisiin tyyleihin ja mitä miehiin tulee niin en ole kovin kriittinen ulkonäön suhteen. Ei haittaa jos on vähän ruma, kaikki miehet on kitenkin ihania. :)

Kerran tapasin baarissa aivan yyyberihanan miehen johon oon vieläkin ihan lööööv. Se oli tosi komee ja sil oli lyhyt tukka. Myöhemmin se kerto ett sil oli aikasemmin ollu rastat. Ei rastoissa silleen mitään pahaa oo mut ne on ÄLLÖTTÄVIÄ!! Ja en oo koskaan edes ajatellu että rastapäinen mies vois olla kiinnostava. Jotenkin se vaikuttais niin erilaiselta kun mitä itse oon.

Mut nyt oon vaan niin tyytyväinen että sillä ei enää sillon ollu niitä rastoja kun tavattiin. Koska sit tuskin olisin koskaan menny edes juttelemaan sille ja en ois ikinä tutustunu unelmieni mieheen, tulevaan aviomieheeni ja tulevien lasteni isään! (keep on dreaming) Jos jostain kumman syystä olisin istahtanu siihen pöytään juttelemaan tän miehen kanssa, uskon että oisin ihastunu siihen ihan niinku nytkin, mutta kun todennäkösesti en ois antanu sille sitä ensimmäistäkään tilaisuutta tutustua.

Mikä siis on tarinan opetus. No se että täydellisiä miehiä menee hirveesti hukkaan koska niihin ei kiinnitä mitään huomiota. Tästä lähin aioin entisestään lisätä omaa avarakatseisuuttani kanssaihmisiä kohtaan. (Enkä vain sen takia että löytäisin lisää miehiä ;))