Tässä tulevat deittailun seitsemän kultaista askelta. Kaikkilla ei kuulemma mene ihan samalla tavalla, mutta itse olen kiertänyt tätä samaa kehää kohta kolme vuotta.
1. Alkuinnostus. Tapaan baarissa upean, älykkään ja mukavan komistuksen ja olen ensihetkestä varma että hän on elämäni mies. Nämä havainnot teen luonnollisesti humalatilassa, joka saattaa vaikuttaa arviointikykyyni. Pidämme hauskaa ja aamunkoitteessa jättäydyn haikeana hänen seurastaan. Vaihdamme kuitenkin numeroita ja menen onnellisena naisena nukkumaan.
2. Dagen efter. Seuraavana aamuna herään järkyttävässä krapulassa, enkä enää oikeen meinaa muistaa, mitä niin kovin ihanaa siinä miehessä olikaan. Parhaassa tapauksessa en muista mitään miestä, pahimmassa tapauksessa jonnekin syvälle sisimpään jää lämmin muisto eilisestä. Päätän kuitenkin unohtaa koko miehen (jos siis edes olen hänet muistanut), koska mieltäni vaivaa ajatus, että se taisi olla sittenkin ihan tavallinen juntti. Ja ajattelen, että ei meidän välillämme mitään ollut, ja ei se ota yhteyttä kuitenkaan.
3. Toivon pilkahdus. Mies ottaa yhteyttä. Hän lähettelee oikein mukavia tekstiviestejä, ja pakkohan niihin on vastata, ihan vaan koska se kuuluu hyviin tapoihin. Ja tuntuuhan se kivalta kun joku on edes kiinnostunut. Mies ehdottaa tapaamista. Hän vaikuttaa hyvin asialliselta ja mukavalta, ja päätän suostua, koska ei ole parempaakaan tekemistä.
4. Hurmio. Mies osoittautuu treffeillä aivan täydelliseksi. Hän on kaikkea sitä mitä ensitapaamisellamme kuvittelin ja paljon enemmänkin. Tai sitten ei aivan täydelliseksi, mutta viihdymme hyvin yhdessä ja juttu lähtee nopeasti etenemään. Soitellaan ja tekstaillaan ja tapaillaan usein ja näytetään tunteemme avoimesti toisillemme. Ehdin jo ajatella että nyt tätä tyttöä onnisti.
5. Hiipuminen. Jostain kumman syystä tunnelma alkaa kuitenkin latistua. Hurmiota saattaa kestää päivistä useisiin viikkoihin, mutta sinä aikana tapailu ei kuitenkaan etene mihinkään, vaan käyttäydymme lähes samalla tavalla kuin ensitreffeillä. Välisemme yhteys ei syvene, ei fyysinen mutta ei etenkään henkinen. Ja sitten alkaa hidas hiipuminen. Tekstiviesteihin ei enää vastata nopeasti, niiden sisältö on asiapitoista ja tunteetonta. Tapaamisvälit harvenevat naurettavan pitkiksi. Minua ei kiinnosta tietää mitä miehelle kuuluu ja aina on jotain tärkeämpää tekemistä kuin tapaaminen. Tulee tunne ettei viitsi nähdä koska ei olisi kuitenkaan mitään tehtävää tai sanottavaa. Ei kiinnosta nähdä pelkästä näkemisen ilosta. Hetkittäin melkein unohtaa koko miehen. Ja mieleen hiipii ajatus, että mies tuntee samoin.
6. Epätoivoinen yritys. Yhtäkkiä muistan, että hänhän oli elämäni mies. Hän on edelleen se sama täydellinen mies jonka alussa tapasin. Aionko nyt päästää hänet menemään (/karkottaa luotani pois kylmällä käytökselläni). Päätän ottaa ohjat käsiini ja yritän saada uutta puhtia suhteeseemme. Yritys jää noloon tekstiviestiin, jossa hehkutan tunteitani häntä kohtaan. Tunteenpurkaukseni saa laimean vastaanoton. Ottaa päähän, en kelpaa kenellekään!! Mies saattaa vielä pitää yhteyttä, ehkä itsekin yrittää vielä korjata tilannetta, mutta hiipuminen jatkaa hiipumistaan väistämättä.
7. Luovuttaminen. Ymmärrän, että peli on menetetty tämän miehen osalta. Jatkan eteenpäin. Se ei ole vaikeaa, koska olen jo pitkään antanut ajatuksen kypsyä mielessäni. Kumpikaan ei pidä yhteyttä, päivä päivältä ajattelen häntä harvemmin. Mies unohtuu. Mies unohtaa minut. Kaikki unohtuu. Mutta en ole katkera, hän on kuitenkin se ihana mies, meidän juttume vaan ei onnistunut, mutta toivon miehelle kaikkea hyvää jatkossa. Olen taas lähtökuopissa. Valmiina tapaamaan uuden miehen.
21.12.2010
18.12.2010
Ahdistus
Hyvää lauantai-iltaa ihmiset! Kun ei ole lauantaina dokaamassa vaan esimerkiksi himassa dataamassa, niin jo on ihme jos ei ala ahdistaa. Olen ehkä alkoholisti (ai miten niin ehkä?), mutta nyt auttais viina. Paras ahdistuslääke ikinä. Nollaaminen tekee hyvää aina välillä, sen voinee myöntää itse kukin. Mutta jos on stressaava elämä tai on muuten vaan helposti stressaantuvaa sorttia, niin kyllä se pitäs päästä vähintään kerran viikossa nollaamaan.
... Hetkinen mitä mä oikeen valitan. Just keskiviikkona tuli kyllä nollattua oikeen olan takaa. Ja sitä ennen maistelin maanantaina... kröhm... mitä sanoinkaan siitä alkoholismista. Mutta kun lauantai-iltana tuntuu jotenkin erityisen pahalta olla yksin kotona ilman mitään tekemistä. Tai kai sitä jotain voisi tehdä, tiski- ja pyykkivuori ainakin on tuolla odottamassa. Mutta ne juuri on pahimpia hommia, joissa voi antaa ajatusten kulkea vapaasti. Jos ei kestä oman päänsä sisältöä, niin on pakko kuluttaa ylimääräinen aika johonkin täysin turhaan, esimerkiksi kaikkeen paskaan netissä. Kunhan vain saa ajatuksensa keskitettyä johonkin. Mä tarviin elämääni sisältöä!! En haluu tuhlata elämääni näin (dokaamisesta haaveilemiseen!). Onneks meillä on Margaritan kanssa jo pakosuunnitelma vireillä. Pako todellisuudesta. :)
ps. Meinasin laittaa tän tekstin otsikoks Ahtaassa päässä ahdistaa. Oisko ollu hyvä? O.o
... Hetkinen mitä mä oikeen valitan. Just keskiviikkona tuli kyllä nollattua oikeen olan takaa. Ja sitä ennen maistelin maanantaina... kröhm... mitä sanoinkaan siitä alkoholismista. Mutta kun lauantai-iltana tuntuu jotenkin erityisen pahalta olla yksin kotona ilman mitään tekemistä. Tai kai sitä jotain voisi tehdä, tiski- ja pyykkivuori ainakin on tuolla odottamassa. Mutta ne juuri on pahimpia hommia, joissa voi antaa ajatusten kulkea vapaasti. Jos ei kestä oman päänsä sisältöä, niin on pakko kuluttaa ylimääräinen aika johonkin täysin turhaan, esimerkiksi kaikkeen paskaan netissä. Kunhan vain saa ajatuksensa keskitettyä johonkin. Mä tarviin elämääni sisältöä!! En haluu tuhlata elämääni näin (dokaamisesta haaveilemiseen!). Onneks meillä on Margaritan kanssa jo pakosuunnitelma vireillä. Pako todellisuudesta. :)
ps. Meinasin laittaa tän tekstin otsikoks Ahtaassa päässä ahdistaa. Oisko ollu hyvä? O.o
12.12.2010
Tallinna
Käytiin itsenäisyyspäivänä vallottamassa etelän miljoonakaupunki Tallinna. Alotettiin tietysti juhlinta hyvissä ajoin edellisenä iltana ja kokoonnuttiin mun kämpille. Laivalle lähtö oli aikasin seuraavana aamuna joten piti mennä aikasin nukkumaan. Ainoastaan Margarita jakso lähteä vielä kaupungille, se nyt on sellanen teräsnainen. Meiltä muilta se oli vaan hyvän nousuhumalan tuhlausta. Aamulla kuitenkin väsytti hitosti ja vähän huolestuneina mietittiin, joko se Margarita on heränny, vai onkohan se vielä mennyt nukkumaankaan. Mutta siellähän se oli jo meitä keskustassa vastassa skarppina niin kun aina.
Siitä sitten lähdettiin Eestiä kohti ja nautittiin hyvä buffetaamiainen laivalla. Hiukan harmiteltiin ettei oluthana kuulunu aamiaiskattaukseen. Mutta laiva keinu kyllä siihen tahtiin ettei olutta paljon tarvitukaan. Saavuttiin lumituiskuiseen ja hyytävänkylmään Tallinnaan ja suunnattiin heti ensimmäiseen paikalliseen alkoon. Ihan pikkunen pullo ostettiin vaan lämmikkeeks. :) Sitten vaan kaupunkikierrokselle. Margaritalla oli vähän huonot kengät mutta käytiin sitten ostamassa sille uudet ja matka jatku. Shoppailtiin ja käveltiin vaan ympäriinsä. Ulkona oli tosi kylmä. Glögi lämmitti kivasti, mutta ei sitäkään voinu koko ajan lipittää. Käytiin me syömässäkin jossain vaiheessa. On siellä virossa ainakin vielä toistaseks halvempaa ainakin ravintolassa syöminen. Meillä pysy tosi hyvin hallinnassa koko matka eikä menny yhtään örveltämiseks, mitä ois saattanu olettaa kun me ollaan liikkeellä. :)
Ilta alkoi jo hämärtää ja piti alkaa suunnata takasin laivalle. Siinä vaiheessa oltiinkin jo aika väsyneitä. Oltiin fiksuja ja shoppailtiin juomapuolen tuliaiset jo sataman viinakaupassa, että voitiin sitten koko laivamatka istua rauhassa buffetissa ja syödä ja juoda ittemme halki, eikä tarvinnu kiirehtiä laivan viinakauppaan. Vihdon ja viimein päästiinkin nauttimaan kauan odotetun buffetpöydän antimista. Ruoka oli vähän pettymys, ei ollut ihan ruotsinlaivatasoa. Mutta kyllä meille kelpasi kuitenkin. Ja olutta ja viiniä sai hanasta niin paljon kun jaksoi juoda. Sehän oli meille sellanen paikka että kyllä riemu repes ja kaikki ilo piti ottaa irti niistä hanoista. Se parin tunnin laivamatka on kuitenkin yllättävän lyhyt, ja piti toki keskittyä siihen syömiseenkin, niin joutu pikkasen väkisinkin sitä juomaa tankkaamaan. Mutta hauskaa oli. Laivalla oli syöjiä aika vähän ja meno rauhallinen niinkun varmaan maanantai-iltana voi olettaa. Taidettiin olla ainoa porukka ravintolassa, joka oli kunnolla hauskaa pitämässä. Jutut ja nauru raiku pitkin tyhjää salia. Taidettiin saada vähän katseita osaksemme, mutta ei välitetty niistä. Ehdittiin vielä sinne laivankin viinakauppaan ja ostettiin sieltä mm pari lavaa lonkeroita. Ja ehdittiin kai me hytissäkin hetki istuskella ja keskustella syvällisiä.
Tultiin satamaan ja eikun kymmenen metrin pituiseen bussijonoon. Saatiin siinä odotella tovi bussia, mutta onneks meillä oli yks avattu viinipullo ja Helsingissä ei ollu yhtään niin kylmä kun Tallinnassa. Tietysti pidettiin niitä lonkerolavoja lumisessa maassa kun odoteltiin bussia ja kun lähdettiin sitten bussiin, niin se pahvihan oli ihan vettynyt ja repes koko hoito. Jotenkin sain sen koottua syliini mutta bussissa se levis uudelleen ihan totaalisesti ja sitten sai keräillä tölkkejä pitkin bussin lattiaa. Onneks bussi oli täynnä ystävällisiä virolaisia nuoria miehiä, jotka auttoi. Lopulta päädyin jakamaan osan tölkeistä kanssamatkustajille, kun en saanut kaikkia tungettua laukkuihin ja kaikkiin pusseihin ja nyssäköihin mitä meillä oli. Bussi tuli perille ja seuraavaks Margaritan lava räsähti. Taas sai poimia tölkkejä maasta. Matka jatku mun luokse ja matka tuntu erittäin pitkältä ja sillä ehti tapahtua varmaan vaikka mitä. Vaikeaa oli raahata hirveessä lumihangessa hirveetä määrää virolaista halpaa viinaa. :) Ja siis raahattiin niitä ihan konkreettisesti maata pitkin. Kuinkakohan kauan siinäkin matkassa meni. Lopulta päästiin kuitenkin kaikki turvallisesti perille, sori melusta naapurit, ja nukahdettiin vieri viereen.
Siitä sitten lähdettiin Eestiä kohti ja nautittiin hyvä buffetaamiainen laivalla. Hiukan harmiteltiin ettei oluthana kuulunu aamiaiskattaukseen. Mutta laiva keinu kyllä siihen tahtiin ettei olutta paljon tarvitukaan. Saavuttiin lumituiskuiseen ja hyytävänkylmään Tallinnaan ja suunnattiin heti ensimmäiseen paikalliseen alkoon. Ihan pikkunen pullo ostettiin vaan lämmikkeeks. :) Sitten vaan kaupunkikierrokselle. Margaritalla oli vähän huonot kengät mutta käytiin sitten ostamassa sille uudet ja matka jatku. Shoppailtiin ja käveltiin vaan ympäriinsä. Ulkona oli tosi kylmä. Glögi lämmitti kivasti, mutta ei sitäkään voinu koko ajan lipittää. Käytiin me syömässäkin jossain vaiheessa. On siellä virossa ainakin vielä toistaseks halvempaa ainakin ravintolassa syöminen. Meillä pysy tosi hyvin hallinnassa koko matka eikä menny yhtään örveltämiseks, mitä ois saattanu olettaa kun me ollaan liikkeellä. :)
Ilta alkoi jo hämärtää ja piti alkaa suunnata takasin laivalle. Siinä vaiheessa oltiinkin jo aika väsyneitä. Oltiin fiksuja ja shoppailtiin juomapuolen tuliaiset jo sataman viinakaupassa, että voitiin sitten koko laivamatka istua rauhassa buffetissa ja syödä ja juoda ittemme halki, eikä tarvinnu kiirehtiä laivan viinakauppaan. Vihdon ja viimein päästiinkin nauttimaan kauan odotetun buffetpöydän antimista. Ruoka oli vähän pettymys, ei ollut ihan ruotsinlaivatasoa. Mutta kyllä meille kelpasi kuitenkin. Ja olutta ja viiniä sai hanasta niin paljon kun jaksoi juoda. Sehän oli meille sellanen paikka että kyllä riemu repes ja kaikki ilo piti ottaa irti niistä hanoista. Se parin tunnin laivamatka on kuitenkin yllättävän lyhyt, ja piti toki keskittyä siihen syömiseenkin, niin joutu pikkasen väkisinkin sitä juomaa tankkaamaan. Mutta hauskaa oli. Laivalla oli syöjiä aika vähän ja meno rauhallinen niinkun varmaan maanantai-iltana voi olettaa. Taidettiin olla ainoa porukka ravintolassa, joka oli kunnolla hauskaa pitämässä. Jutut ja nauru raiku pitkin tyhjää salia. Taidettiin saada vähän katseita osaksemme, mutta ei välitetty niistä. Ehdittiin vielä sinne laivankin viinakauppaan ja ostettiin sieltä mm pari lavaa lonkeroita. Ja ehdittiin kai me hytissäkin hetki istuskella ja keskustella syvällisiä.
Tultiin satamaan ja eikun kymmenen metrin pituiseen bussijonoon. Saatiin siinä odotella tovi bussia, mutta onneks meillä oli yks avattu viinipullo ja Helsingissä ei ollu yhtään niin kylmä kun Tallinnassa. Tietysti pidettiin niitä lonkerolavoja lumisessa maassa kun odoteltiin bussia ja kun lähdettiin sitten bussiin, niin se pahvihan oli ihan vettynyt ja repes koko hoito. Jotenkin sain sen koottua syliini mutta bussissa se levis uudelleen ihan totaalisesti ja sitten sai keräillä tölkkejä pitkin bussin lattiaa. Onneks bussi oli täynnä ystävällisiä virolaisia nuoria miehiä, jotka auttoi. Lopulta päädyin jakamaan osan tölkeistä kanssamatkustajille, kun en saanut kaikkia tungettua laukkuihin ja kaikkiin pusseihin ja nyssäköihin mitä meillä oli. Bussi tuli perille ja seuraavaks Margaritan lava räsähti. Taas sai poimia tölkkejä maasta. Matka jatku mun luokse ja matka tuntu erittäin pitkältä ja sillä ehti tapahtua varmaan vaikka mitä. Vaikeaa oli raahata hirveessä lumihangessa hirveetä määrää virolaista halpaa viinaa. :) Ja siis raahattiin niitä ihan konkreettisesti maata pitkin. Kuinkakohan kauan siinäkin matkassa meni. Lopulta päästiin kuitenkin kaikki turvallisesti perille, sori melusta naapurit, ja nukahdettiin vieri viereen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)