Tässä tulevat deittailun seitsemän kultaista askelta. Kaikkilla ei kuulemma mene ihan samalla tavalla, mutta itse olen kiertänyt tätä samaa kehää kohta kolme vuotta.
1. Alkuinnostus. Tapaan baarissa upean, älykkään ja mukavan komistuksen ja olen ensihetkestä varma että hän on elämäni mies. Nämä havainnot teen luonnollisesti humalatilassa, joka saattaa vaikuttaa arviointikykyyni. Pidämme hauskaa ja aamunkoitteessa jättäydyn haikeana hänen seurastaan. Vaihdamme kuitenkin numeroita ja menen onnellisena naisena nukkumaan.
2. Dagen efter. Seuraavana aamuna herään järkyttävässä krapulassa, enkä enää oikeen meinaa muistaa, mitä niin kovin ihanaa siinä miehessä olikaan. Parhaassa tapauksessa en muista mitään miestä, pahimmassa tapauksessa jonnekin syvälle sisimpään jää lämmin muisto eilisestä. Päätän kuitenkin unohtaa koko miehen (jos siis edes olen hänet muistanut), koska mieltäni vaivaa ajatus, että se taisi olla sittenkin ihan tavallinen juntti. Ja ajattelen, että ei meidän välillämme mitään ollut, ja ei se ota yhteyttä kuitenkaan.
3. Toivon pilkahdus. Mies ottaa yhteyttä. Hän lähettelee oikein mukavia tekstiviestejä, ja pakkohan niihin on vastata, ihan vaan koska se kuuluu hyviin tapoihin. Ja tuntuuhan se kivalta kun joku on edes kiinnostunut. Mies ehdottaa tapaamista. Hän vaikuttaa hyvin asialliselta ja mukavalta, ja päätän suostua, koska ei ole parempaakaan tekemistä.
4. Hurmio. Mies osoittautuu treffeillä aivan täydelliseksi. Hän on kaikkea sitä mitä ensitapaamisellamme kuvittelin ja paljon enemmänkin. Tai sitten ei aivan täydelliseksi, mutta viihdymme hyvin yhdessä ja juttu lähtee nopeasti etenemään. Soitellaan ja tekstaillaan ja tapaillaan usein ja näytetään tunteemme avoimesti toisillemme. Ehdin jo ajatella että nyt tätä tyttöä onnisti.
5. Hiipuminen. Jostain kumman syystä tunnelma alkaa kuitenkin latistua. Hurmiota saattaa kestää päivistä useisiin viikkoihin, mutta sinä aikana tapailu ei kuitenkaan etene mihinkään, vaan käyttäydymme lähes samalla tavalla kuin ensitreffeillä. Välisemme yhteys ei syvene, ei fyysinen mutta ei etenkään henkinen. Ja sitten alkaa hidas hiipuminen. Tekstiviesteihin ei enää vastata nopeasti, niiden sisältö on asiapitoista ja tunteetonta. Tapaamisvälit harvenevat naurettavan pitkiksi. Minua ei kiinnosta tietää mitä miehelle kuuluu ja aina on jotain tärkeämpää tekemistä kuin tapaaminen. Tulee tunne ettei viitsi nähdä koska ei olisi kuitenkaan mitään tehtävää tai sanottavaa. Ei kiinnosta nähdä pelkästä näkemisen ilosta. Hetkittäin melkein unohtaa koko miehen. Ja mieleen hiipii ajatus, että mies tuntee samoin.
6. Epätoivoinen yritys. Yhtäkkiä muistan, että hänhän oli elämäni mies. Hän on edelleen se sama täydellinen mies jonka alussa tapasin. Aionko nyt päästää hänet menemään (/karkottaa luotani pois kylmällä käytökselläni). Päätän ottaa ohjat käsiini ja yritän saada uutta puhtia suhteeseemme. Yritys jää noloon tekstiviestiin, jossa hehkutan tunteitani häntä kohtaan. Tunteenpurkaukseni saa laimean vastaanoton. Ottaa päähän, en kelpaa kenellekään!! Mies saattaa vielä pitää yhteyttä, ehkä itsekin yrittää vielä korjata tilannetta, mutta hiipuminen jatkaa hiipumistaan väistämättä.
7. Luovuttaminen. Ymmärrän, että peli on menetetty tämän miehen osalta. Jatkan eteenpäin. Se ei ole vaikeaa, koska olen jo pitkään antanut ajatuksen kypsyä mielessäni. Kumpikaan ei pidä yhteyttä, päivä päivältä ajattelen häntä harvemmin. Mies unohtuu. Mies unohtaa minut. Kaikki unohtuu. Mutta en ole katkera, hän on kuitenkin se ihana mies, meidän juttume vaan ei onnistunut, mutta toivon miehelle kaikkea hyvää jatkossa. Olen taas lähtökuopissa. Valmiina tapaamaan uuden miehen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano nyt joitain!! :)